Älä herätä mua unesta
Sormien laulu loppui eilen. PISTE. Yhtä yllättäen kuin alkoikin. Jäin tuijottamaan viimeistä lausetta yhtä ällistyneenä kuin ensimmäistä sivua heinäkuussa. Kevyt luomistyö on tehty, alkaa raskas urakointi. Tosi reilua, kun töissäkin alkaa vuoden raskain aika.
Lainaan MG:n lyriikkaa:
"Mä oon missä kukaan muu ei oo ikinä käynytkään
Mä nään näitä asioita mitä kukaan ei oo nähnytkään
Tänään todellisuus on paha - liian masentavaa
Mä jään tähän (unen) maailmaan, koska tääl on kaikki parempaa"
Olo on jokseenkin skitsofreeninen, sillä en haluaisi pois Uron maisemista. Rauhoittuisin savupirtin hämäryyteen, talvihorrokseen karhuntaljojen väliin. Ei haittaisi, vaikka työtä olisi enemmän, vesi pitäisi kantaa lähteestä, lampaat ruokkia, pyykätä avannossa... jos sen palkkana olisi koko päivän saanut lämmittää savusaunaa, syödä yksinkertaista ruokaa, katsoa lastensa l e i k k i ä tantereella.
Nykyelämä on helpompaa - fyysisesti, mutta henkisesti niin paljon raskaampaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti