Ennen vesi yhdisti, nyt se erottaa

Tutkin taas karttoja tuntitolkulla, tällä kertaa Museoviraston Rapolatutkimuksien osasta 5. Parissa vanhassa kartassa lukee Valkeakosken kohdalla Taipaleencaljo, sen vuoksi nimesin tarinassani kosken Taipaleenkallion koskeksi. Mutta millainen koski on ollut vapaana? On mahdotonta löytää vapaasta Valkeakoskesta edes vanhaa valokuvaa, koska koski on ollut kymmenkunnalla saexmaecelaeisten (sääksmäkeläisten) myllyllä, 'valjastettuna' jo vuonna 1640, eli hyvisä ajoin ennen kameran keksimistä. Enkä ole vielä löytänyt sellaista tauluakaan, jossa koski vapaana pauhaisi. 

Tässä kartta vuodelta 1640

   

Kapealtahan tuo näyttää, ja pauhukin on varmaan ollut valtava, kun vesi on tunkenut kahden puolen saarta. Koskella Uro käy tulikastetaistelunsa tuumien, että mies kerrallaan se on vihollinen kohdattava.

Muuten olen melko surutta käyttänyt paikoissa nykynimiä, kuten Apian suvanto, Rauttunselkä ja Mallasjärvi. Mallasjärven päässä asuu Onkkaalan Keiniä, ihan vain sen vuoksi, koska kartalla näkyy Pälkäneen paikkeilla Keiniänkari-niminen pikkusaari.  Kaiken varastan, minkä kehtaan.

Mielikuvitukseni Uro asuu Rapolassa. Ei ihan tismalleen siinä, missä karttoihin on merkitty kiviröykkiä nimellä Esihistoriallinen asuinpaikka. Vaan inan verran korkeammalla mäensyrjässä. Maailman kauneimmalla paikalla - minun mielestä.

Silloin rautakaudella, ja kauan sen jälkeenkin, Vanajavesi yhdisti Hämettä. Sittemmin (kun keksimme autot avuksemme) vesi alkoikin erottaa, joten Saarioispuoli jäi kauaksi Sääksmäen kirkosta. Kunnes autojen avuksi vedettiin teitä. Ja valtateitä. Ja pitihän se yksi vetää sen maailman kauneimman paikan läpi. Läpi kalmiston ja läpi tuhansien vuosien kulttuurin. 

Ajan sitä tietä päivittäin töihin ja kotiin. ...jaksa mitään Kekkosen aikaista päätöstä vastaan mieltäni osoittaa.