torstai 1. tammikuuta 2015

Jokaiselle tarpeen mukaan vuonna 2015

 Kuinka pitkään voi ihminen miettiä, toivottaisiko hyvää (äh-pliisu), onnellista (liian tavanomainen), menestyksekästä (noup-business-like), parempaa(niin kuin mikä?) vai parasta (mutta entä sitten seuraavat vuodet, jos nyt jo on  paras?) Uutta Vuotta? 

Todella pitkään. 
Niin arvatkaapa, kauanko menee Perinnön viimeistelyyn?

Vuonna 2015 on kulunut 1264 vuotta fiktiivisen tarinani ensimmäisestä vuodesta. Jos yksi sukupolvi olisi 35 vuotta (keksin päästäni), niin se tarkottaisi 36 sukupolvea. Vain? Niistä suunnilleen 32 sukupolvea on elänyt ilman sähköjä ja vain 4 sukupolvea sähköjen kanssa (ensimmäisen kerran Suomessa muuten Tampereella v. 1882). Ja vain kaksi sukupolvea television kanssa (joka tuli Suomeen n. 1950). 

No joo, ilmeisesti asiaa ei voi lähestyä noin, koska tälläkin hetkellä on jo 3 sukupolvea television kanssa... Josta muuten eilen katseltiin Rob Roy, ja sitä katsoessa tuli mieleeni, että maailma happani viimeistään siinä vaiheessa, kun joku meni keksimään ensimmäisen tuliaseen.

Kuten huomaatte, tällä pessimistisyyden asteella ei pysty toivottamaan kovinkaan hyvää. Sen vuoksi sanon vain, että saakoon jokainen tarpeensa mukaan myös vuonna 2015.

 Uuden vuoden lupaukseni?
Lupaan kunnioittaa suomalaisten kansanperinteitä ja esi-isiemme hengellisiä arkitapoja 
myös vuonna 2015

Sen kunniaksi rakkauslaulu kauneimmasta päästä:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti