Juuso Waldenin pöytä
Kävimme tänään istumassa historiallisen pöydän ääressä. Aivan mahtavaa, että Valkeakosken kulttuuritoimisto otti meidät vastaan. Tarkoituksemme oli kysyä, kuinka voisimme tukea toisiamme, minä tuleva esikoiskirjailija ja kaupunki, enkä sisään mennessäni tosiaankaan tiennyt, kuinka olisin asiani kiemurrellut. Minä kun en varsinaisesti ole mikään myyjäihminen. Mutta aivan mahtava, samanhenkinen ihminen pöydän toisella puolella ja lämmin vastaanotto helpottivat kummasti oloa ja asian esittämistä.
Kulttuuritoimiston neukkarin pöytänä on Juuso Waldenin entinen pöytä. Kyllä siinä historiafriikin mielikuvitus lähti lentoon, vähemmästäkin lähtisi. Minkälaista tarinaa mahtaisivat sormeni laulaakaan tämän pöydän ääressä? Syntyisi loistokas tarina työläisperheen noususta, ajasta jolloin Suomella oli edessä pelkkää nousua. Siitä, kuinka perhe sai mahdollisuuden rakentaa ikioman talon tehtaan takaamalla lainalla. Ehkä juuri tämän, jossa nyt asumme?
Hämeenlinnalaisena tehtaantyöläisen likkana tulin Valkeakosken musiikkijuhlille joskus vuonna -75, lauloin silloin kuorossa ja esiintyminen oli isolla lavalla. Muistan sanoneeni jotain paikallisesta hajusta, ja äidin suutahtaneen valituksestani, ...että raha se on joka haisee. No enää ei haise, ei sellu eikä raha. Tehtaita on suljettu ja työttömyys kasvanut sen mukana. Ja edessä näkyy pelkkää laskua edelleen. Hmm .. meidän sukupolvi on saanut sen aikaiseksi?
Tarvittaisiin ehdottomasti pari Waldenia tähän hätiin...
Enemmän Waldenista:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti