keskiviikko 26. elokuuta 2015

Elokuu meni ja aurinko paistoi



Markkinat

Koska olen elävöittäjä on Hämeen Keskiaikamarkkinat ollut minulle vuoden kohokohta jo usena vuoden ajan, ja vuosi vuodelta ne näyttävät muodostuvan yhä upeammaksi tapahtumaksi. Tänä vuonna omaa tunnelmaani kohotti myös se, että monet myyjät ja esiintyjätkin ovat tulleet tutuiksi kesän markkinaturneella. 

Myyntipaikkamme oli aivan rannassa ja omat leiritulet aivan teltan vieressä. Sääkin oli mitä mahtavin! Illan viiletessä nousi järvestä usva peittäen leirialueen teltat hämyynsä ja vaimentaen äänet aavemaisen hiljaisiksi. Tosin sisareni, joka nukkui ensimmäisen kerran teltassa markkinoilla, oli öisistä äänistä hurjasti eri mieltä kuin minä. Aamulla usva leijui aurinkoisen järven yllä peittäen kaupungin talot ja venelaiturit näkyvistä, eli maalaten maiseman kauniiksi... kuin olisimme syöneet aamiaista taulussa.

Markkinoilla oli ennätysmäärä myyjiä, 170 sekä ennätysmäärä leireilijoitä, ja markkinavieraitakin 22 000. Ainoa harmini oli, että myyjänä en ehtinyt itse nauttia monestakaan esityksestä. Eniten harmittaa kirjailijoiden esitysten missaaminen ja Highland Gamesien EM-kisojen livahtaminen ohi silmien. Aika myyntikojulla kuluu kummallisen nopeasti. Koko aamupäivän ajattelet lähteväsi katsomaan esitystä, mutta kun seuraavan kerran vilkaiset kelloa, huomaat olevasi jo myöhässä.  

 

Palautetta


Sain markkinoilla paljon postiivista palautetta Urosta. Paras niistä oli eräältä ventovieraalta naiselta, joka kertoi että hänen siskonsa oli ostanut Perinnön kesäkuussa Turun markkinoilta. Nainen kertoi lainanneensa sen ja lukeneensakin jo. Hän kehui kieltäni ja tapahtumien jouheaa kuvailua. Lopulta hän kertoi etsineensä minua markkina-alueelta, koska "halusi ostaa oman Uron omaan hyllyynsä."

VAU

Hän kyseli kakkososan ilmestymisajankohtaa, ja jouduin tuottamaan pettymyksen. Se ei ilmestykään jouluksi, vaan kustantajan ehdotuksesta vasta keväällä 2016. Ehkä parempi niin eikä yksin sen vuoksi, että se on vielä pahasti kesken, vaan siksi että uskon Perinnön myyvän vielä joulumarkkinoillakin. Ja kun kustantaja haluaa lähettää Perinnön kisaamaan Finlandia-palkinnosta, niin eivät sitten ykkonen ja kakkonen kompastele toisiinsa. 




<----
Hämeenlinnassa meillä oli markkinakoirana Pumba, joka rypi ensin puolipäivää kaislikossa teltan takana ja makasi loput puoli päivää reporankana taljoilla. 


 --->
Illan pimetessä ei enää selviä kuvia saanutkaan. Lieneekö sitten johtunut kuvaajan vai valaistuksen häilyvyydestä.

 

 Elokuu

 ...meni vauhdilla. SIihen mahtui ensin pari viikkoa tiivistä seitsenkuisen lapsen mummuna olemista. Teijon Wanhan Ajan markkinat ja tietysti Hämeenlinna. Pari lukua Uron kakkosta ja muutama marjastus. Elokuuta on toki jäljellä viel lähes viikko, mutta kun tänään on ensimmäinen pilvinen päivä pariin viikkoon, niin tuntuu että syksy on alkanut. Ja sen mukana muka syyskuu.


Kuinka sydän pysäytetään

Pidin eilen totaalilepopäivän (flunssan vuoksi) ja luin vihdoin J.P. Koskisen Kuinka sydän pysäytetään. Olin aloittanut sen jo kerran, mutta aika loppui silloin kesken, joten nyt luin sen alusta loppuun yhteen menoon. J.P. Koskinen on yksi lempikirjailijoistani, mutta nyt tunustan: olen syvästi hämmentynyt.

Kun sain kirjan luettua, oloni oli yhtä hämmästynyt ja (lukijana) petetty kuin luettuani Sofi Oksasen Kun kyyhkyset katosivat. Jäin jälleen pohtimaan, voiko kirjalija tehdä lukijalleen niin? Haluaisin niin mielelläni keskustella aiheesta jonkun kanssa. Jonkun sellaisen, joka on lukenut molemmat em. mainitut kirjat.

Se, mikä tekee J.P. Koskisesta edelleen yhden lempikirjailisjositani on hänen selittelemätön tyylinsä. Hänen ei tarvitse kertoa, miltä asiat päähenkilön mielestä tuntuvat, koska hän osaa kertoa pelkät tapahtumat niin, että tunne hyppää lukijan silmille. Sanaa rakkaus ei tarvitse mainita koko kirjassa, silti se on todella olennainen osa koko tarinaa. Samoin kuin katkeruus.

Kuinka sydän pysäytetään on toiseltakin osin saman kaltainen kuin Kun kyyhkyset katoavat, nimittäin tarina kulkee vuoroon kahdessa eri ajassa. Mutta Koskisen tarinassa takaumat lähenevät taitavasti 'nykyaikaa'. Tarinan seassa on lisäksi hämäräperäisiä kirejitä ja tekstinpätkiä, joiden merkitys aukeaa loppua kohti lukiessa - tai sitten ei. Lehtileikekuvista tulee väistämättä mieleen nykynuorisolle suunnattu kirjallisuus, jossa teksi ei saa olla yksitoikkoista, vaan sitä pitää pilkkoa, jotta mielenkiinto säilyy. Oma mielenkiintoni olisi säilynyt, vaikka koko tarina olisi kerrottu täysin kronologisessa järjestyksessä. 

Kirjoittaminen

Kirjoitan kakkosoaa täysin eri tavalla kuin Peintöä. SIinä, missä Perintö valui sormistani järjestyksessä ja valmiina, on kakkonen tuottanut paljon enemmän vaivaa. Tietoko lie luomistuskaanai lisännyt ja olenko nyt niin olevinani kirjalija, että olen muka oppinut jotain? Oppineena olen nimittäin tehnyt kakkoselle rungon, ja jostain syystä teksti alkoi tällä kertaa valua sormistani täysin epämääräisessä järjestyksessä, sinne tänne pitkin runkoa. Aika näyttää kuinka ne tarinaksi yhdistyvät.

Taustojen ja faktojen selvittäminen vie huomattavasti enemmän aikaa kuin Perinnössä. En keksinyt tarpeeksi kiehtovia tapahtumia kotikonnuille Rapolaan sortumatta toistamiseen, siksi Uron piti lähteä etsimään seikkailuja kauempaa. Tästä muuten tulikin mieleeni tämän blogin sortumiset juonipaljastuksiin (luin rivien välistä facessa...) Ikväää, jos joku kokee blogitekstini sellaisina, itse olen tarkoittanut tämän lähinnä taustatietojen kertomisena, sillä en halua fiktiostani Utriomaista historian oppikirjaa. Tärkeintä kirjassa ei aina ole juoni vaan joskus myös tapa, kuinka se kerrotaan.

Taustatöihin liittyen vielä yksi kuva idän jokiteistä. Kännykällä räpsäisty kirjasta: Venäjän histora s. 23 (Otava, päätoimittaja Heikki Kirkinen)

 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti