Vain hullu on vapaa?

Joskus olo tuntuu voimattomalta tapahtumien edessä. Tuntuu siltä ettei elämän ohjat ole omissa käsissä. Elämää ohjaa elinolosuhteiden orjuuden kierre. Työ -> raha -> ruoka, jotta pidät itsesi hengissä. Miksi?    No, koska  työ -> raha -> ruoka. . .  

Luin Paul Coelhon kirjan Veronika päättää kuolla. Yksi sen viisauksista oli, että kun on hullu ja hullujenhuoneella, voi tehdä mitä vain ja käyttäytä miten vain, koska toisten silmissä on jo kertaalleen hulluksi tuomittu. Silloin olisi todella vapaa. Vain yksi askel sen partaan yli, elinolosuhteiden orjuudesta yhteiskunnan elättämäksi vapaaksi.

Huom. "hullu" ja "hullujenhuone" nimikkeet tässä Coelhon tyyliin naivistisena huumorina, en halua loukata ketään. (Koska en ole hullu, enkä siis ole vapaa. Edes siitä ajatuksesta, mitä muut ajattelevat tekstistäni - mitä muut ajattelevat ajatuksistani.)

Kirjani sankarilla on helpompaa. Häntä ei ohjaa lait, eikä vielä kirkon tiukat moraalisäännöt, eikä hän useinkaan ajattele, mitä muut ajattelevat hänestä. Hänen moraaliaan voisi kuvata yhdellä sanalla: huolenpito. Hän ei jätä ystäviään, naisiaan, lapsiaan eikä heimoaan pulaan. Oma henki tuntuu pieneltä uhraukselta koko heimon hyvinvoinnin edessä. Mutta entä sitten, jos hän joutuu toisten sotaan? Oma henki alkaa tuntua yllättävän arvokkaalta ja miekkaan tarttuminen ensimmäisen kerran täysin turhalta.

Jokainen isku, joka on lyötävä, tuntuu kuvottavan tyhjänpäiväiseltä.

Jokseenkin samalta kuin päivät elinolosuhteiden orjuuskierteessä.