Projekti Yksinäisyys on nautiskeltu läpi. Se kesti torstaista lauantai-iltaan. Olin periaatteessa yksin, mutta yksinäiseksi en ehtinyt itseäni kokemaan. Paikka oli EKryn maa-alue Hattulassa. Vaikka se oli sähkötön ja sängytön, siellä oli kaikki tarvittavat mukavuudet: kaivo, tulisija ja huussi. Mukana lämmin lampaannahkavällyni ja ainoa oikea susivahti; Jack Russel terrieri.
 |
| Susivahti kuuntee |
 | |
| Yösija |
Mitä opin itsestäni?
Olosuhteiden puolesta olisin voinut jäädä sinne koko
kesäksi. Ihmisten puolesta en. En kärsinyt yksinäisyydestä, en pelännyt yksin
oloa enkä luulotellut karhujen tai susien käyvän kimppuuni.
Pystyin elämään ilman somea. Ilman facea. Kokonaiset kaksi vuorokautta. Ei vielä voi hattua nostaa...
Mutta ajatukseni
siitä, mitä poissaoloni aiheutti lähimmilleni, heidän ajatuksilleen tai tunteilleen,
saivat minut lähettämään ratkaisevan tekstiviestin avokille: "No, haluatko
tulla tänne yö-retkelle?" Ensin luulin tehneeni sen hyvää hyvyyttäni. Kuvittelin,
että hän on yksinäinen, loukkaantunut poislähdöstäni. Kiukuttelin jo itselleni, että pitääkö aina ajatella toisia ennen itsäni? Mutta tarkemmin mietittynä:
halusinko vain pitää lähimmäiseni talutuslieassani? Oliko otteeni katkeamassa?
Pidänkö itseäni hänelle korvaamattomana? Sopisi niin hyvin leijona-naisen
olemukseen. Totuus on joskus niin viiltävää...
 | ||||||||||
| Yön valvottajat: kuikka, käki ja kaikkia matkiva laulurastas. |
Opin, että olen tärkeä monelle. Sen kävi kertomassa molemmat
poikani, (ja miniät ja lapsenlapset.) Tulivat anteeksi pyydellen, eväineen, katsomaan
onko kaikki kunnossa. Etten vain ole syönyt vääriä marjoja? *
 |
| Samulin eväät |
 |
| Kylpyamme |
Ajantajun menettäminen kävi tosi nopeasti.
Oli aivan sama, mitä kello mahtoi olla, mutta toisaalta paikka oli tuttu, joten
auringon asento kertoi summittaisen ajan. Aika myös kului erittäin nopeasti. Ajatukset
pysyivät poissa ikävistä asioista, ja pää täyttyi itsetutkiskelulla, kakkososan tapahtumilla ja viikkarikirjontamalleilla. Alkuun otin valokuvia
ajatuksella, että näytän niitä ystävilleni, tai julkaisen blogissani. Lopetin
sen, koska tajusin että suoritin yksinoloa vain raportoidakseni siitä. Samasta
syystä lopetin muistiinpanojen tekemisen. Ja nyt kuitenkin raportoin.
 |
| Uuden liiterin seinää voi käyttää niin moneen tarkoitukseen. |
Mitä opin tulevaa kirjaani varten?
Mieli toistaa tuttuja ääniä. Minulle oli korvamatona
musiikkia, sanottuja ja kuultuja lauseita sekä keskustelunpätkiä. Varmasti Urokin
kuulee korvissaan kotirannan kaikuja, naisten naurua pyykillä, patojen kolinaa
keittokodalta ja miestensä soutulauluja sekä härskejä vitsejä.
 |
| Tämän kartan kanssa metsään kuljeksimaan... |
Mielellä on tarve kertoa tapahtumista jollekulle. Minulla: "Kun
pääsen kotiin, pitää muistaa kysyä Annalta, että…" Urolla: "Kun
pääsen kotiin, pitää muistaa kiitellä Sverriä, että…"
Ja yksinkin tulee puhuttua. Minä mustille muurahaisille
taljoja ravistellessa: "Ihan kiva, jos kävitte yöllä mun naamallani
kävelemässä…" Uro kaiken yötä kukkuvalle käelle: "Ole jo hiivatussa
hetki hiljaa!!" |
| Maahisen sarvipäinen ratsu mustikanvarpuja syömässä |
Yksinäisyys teki tehtävänsä. En ole kirjoittanut kolmeen
viikkoon, mutta nyt tarina alkoi jälleen kertoa itseään. Kuinka Uro joutuu yksin? Missä hän menettää miekkansa? Mihin vaikeuksiin hän joutuukaan!
Minkä teknisen vempaimen ottaisin autiolle saarelle? - Kameran.
Mitä ajanvietettä ottaisin autiolle saarelle? - Lankaa.
Mihin kaipaisin sähköä autiolla saarella? - Tekstinkäsittelyohjelmaa
varten.
Minkä eläimen ottaisin autiolle saarelle? - Sen kaikkein hyödyttömimmän,
terrierin.
 |
| Kotiin lähtiessä. "Ette voi unohtaa mua tänne!" |
* Viittaus elokuvaan Into the Wild
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti